Herra Jesuksen oma hauta Syyriassa, Aleppossa.
Huom. Mielestäni kertomuksen sijainti on Taivaassa, Ulottuvaisuudessa.
Tapahtui niin, että ristille laitetut 3 miestä otettiin alas risteiltä enne keskiyötä. He olivat vielä silloin elossa. Seppä otti naulat pois ja sitoi haavat hyvin. Hän sanoi: Menkää jo varoen ja hiljaa pois täältä, sillä tämä on jo ohi teistä. Miehet pakenivat hiljalleen yöhön ja Jeesukseksi sanottu meni erämaan kautta ensin Nasaretiin ja äitinsä laittoi evästä matkalle Syyriaan. Myöhemmin Aleppoon, pieneen asutukseen, jossa eli 88 v. 4 kk.
Haudan tarkka sijainti on selvinnyt. Aleppossa on ns. Kaunis portti. Hauta arkku sijaitsee 97,2 metriä Kauniilta portilta poispäin ja siitä vasemmalle 1.7 metriä.
Holvikaari selän takana, vasemmalla. Arkku on maan pinnasta noin 1.2metriä syvällä, kannesta mitaten.
Arkun hän Jesus teki itse setrilaudoista höyläten. Laittaen arkun pohjalle höylälastuja kerroksen pehmikkeeksi itselleen. Tyynyn laittaen myöskin lastuista ja päällystäen valkealla aivinaisella liinavaatteella.
Mustan nauhan pyysi laittamaan lähelle maan pintaa, surun tähden. Lisäksi arkkuun laittoi hopeisen pienen korun, jossa oli ristin muoto. Näin varmistaen oman omistuksensa. Lisäksi arkkuun hän pani hevosen rautajalustan so. kengän. Helpottaen myöhempää löytöä, ajatellen.
Mitä vielä on sanottavaa: Hän, Jesus heräsi hauta-arkussaan 2 kertaa ja sittemmin nosti henkensä ylös taivaaseen Sirtin ( Syyrian) Taivasportille nousten.
Hautapaikan hän osti kaupungin johtajan toimistosta 632 , joka oli noin 14-15 päivän kohtuullisella palkalla, rahalla mitaten. Kaupungin. Hautapaikka oli kallista maata.
Täältä löydät kauniin portin Aleppon linnoituksesta.
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/54/Citadel_of_Aleppo.jpg
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa kommentoida asiallisesti, kiitos.